lauantai 30. elokuuta 2008

Digisetti Järvenpäästä

Kävin käppäilemässä Järvenpäässä digipokkarin kanssa, tässä muutama räpsy. Klikkailemalla taas suuremmat versiot.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Holgan aukkotesti

Tänään kävin kokeilemassa, miten eiliset ropaukset onnistuivat. Alla testirullalta muutama vertailuräpsy, vasemmalla puolella aukolla f/10 kuvatut ja oikealla f/20.

Tuntuu toimivan, joskin vinjentointi odotetusti jonnin verran lisääntyi, mikä ei taas Holgassa välttämättä ole mikään vika. En tiedä lankesinko liioittelemaan, mutta voihan sitä reikää aina suurentaa. Eikä tarvi aurinkoisina päivinä käyttää suotimia.


Vision

Holgan aukkoropauksen jälkeinen filmi kuivumassa... sillä välin edelliseltä rullalta yksi.

tiistai 26. elokuuta 2008

Holgaropausta

Kun tässä oli pari vapaapäivää, jatkoin viime syksynä aloittelemaani Holgan modaamista. Holgiahan mulla on kaksi, ja tätä viime kesänä ensimmäisnä hankittua olen mulkannut, toisen olen jättänyt rauhaan että on sitten ainakin yksi ehjä... tai varaosia.

Nyt laitoin kameran kylkeen synkkapiuhan liittimen, jonka irrottelin toisesta vanhasta romusta, ja lisäsin aukon f/10 rinnalle kirkkaampia päiviä varten aukon n. f/20. Tussasin myös metallinhohtovihreän kameran vähemmän räikeäksi. Lisäksi kolvasin johdot kameran sisällä niin, että nyt voi käyttää joko ulkoista tai sisäistä salamaa tai molempia.

Saa nähdä toimivatko viritykset, pistän raporttia kun ehdin kokeilla...


maanantai 25. elokuuta 2008

Red Bull-lentopäivä, osa 2

Toiselta rullalta muutama, nämä skannasin mv.nä. Punainen suodin oli taas koko ajan kiinni, vähän jyrkkää tulosta harmaana päivänä.

Viimeisessä kuvassa tarkkaavainen katsoja saattaa havaita itse lentosuoritteen. Juu olis pitänyt olla vähän lähempänä, että olisi niistä saanut Holgalla kuvia...

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Red Bull-lentopäivä, osa 1

Kävin Hakaniemessä katselemassa Suomen ensimmäistä Red Bull-lentopäivää. Väkeä oli paljon, vaikka välillä satelikin, mutta jotenkin köyhäksi jäi ohjelmatarjonta (tosin lähdin jo noin puolivälissä.) Hienoja koneita ja vaivaa oli nähty, mutta melko yksitoikkoista oli katsella, kun vehkeet yksi kerrallaan työnnettiin veteen. Mutta onhan se hyvä, että kohkataan!

Holga oli mukana ja pari rullaa kuvasin, tässä muutama otos ensimmäiseltä. Lisää tulossa, kun kehitän toisen rullan, ehkä huomenna. Enemmän tuli kuvattua yleisöä ja paskahuusseja kuin itse syöksyjä... olihan nuo koneet ihan hienoja.

torstai 21. elokuuta 2008

Holgalla vaihteeksi

Tänään näppäilin pitkästä aikaa rullallisen kuvia Holgalla. Vaihdoin 6x6-maskin siihen, joten 12 neliökuvaa tuli räpsittyä. Sen verran oli kirkasta keskipäivän auringossa, että laitoin linssin nokalle punaisen suotimen.

Huomasin, että muistiinpanot liittyen kehityksiin yms. harrasteisiin tuppaavat hukkumaan, joten laitanpa tänne yhtä hyvin itselleni kuin kaikille muillekin muistiin tuon reseptin, jolla nyt filmin kehitin. Eli T-max-kehitettä, liuos 1+33, alkuun 2 minuuttia kääntelyä, kopautukset ja purkki seisomaan kahdeksi tunniksi, sitten keskeytys, kiinnitys ja huuhtelu ihan normaalisti. Ainakin T-max 400 ja Tri-X 400 (tämä filmi) tuntuvat tällä reseptillä onnistuvan.

Tuo T-max Developer on uudelleenkäytettävää, joten olen tuolla laimealla seoksellakin kehittänyt muistaakseni ainakin viisi kino-/rullafilmiä onnistunein tuloksin, saattaa mennä enemmänkin. Eli taloudellista on, verrattuna normaaliseokseen (1+4). Itse en tokikaan ole lilluttelumetodia keksaissut, vaan kaiken TÄRKEÄN tiedon lähteestä, Holgarocksdotcomista, sen löysin. Muistaakseni T-max-lilluttelu oli Poopyn idea. Eli kiitosta sinne suuntaan!

Tässäpä muutama kuva filmiltä, skannasin väreissä vaikka ovatkin mustavalkokuvia.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Pose



tiistai 5. elokuuta 2008

Inventaario

Kun noita kameroita on vähän ympäri kämppää, niin päätinpä kokonaiskuvan hahmottamiseksi kasata ne kaikki keittiön pöydälle. Paljasta pöydänpintaa jäi vielä huolestuttavasti näkyviin, täytyy yrittää vähän tsempata...

Ja niin, kuvasta toki puuttuu se kamera, jolla kuvan otin.

perjantai 1. elokuuta 2008

Mooses

Perjantain kunniaksi jokunen kissakuva.